VI KÄÄNNE SUURSODASSA
Jo 1943 vuoden lopulla tapahtui käänne suursodassa ja se osoitti tarkkaavaisille suomalaisillekin, ettei Saksa voisi saada lopullista voittoa. Saksan joukot kokivat vakavia tappioita . Venäläiset vahvistivat asemiaan ja liittoutuneet suunnittelivat maihinnousua Normandiaan ja aikoivat sieltä vyöryttää Berliiniin.
Saksalaisten suurmenetys tapahtui, kun kenraalisotamarsalkka Fr. Pauluksen armeija antautui Stalingradissa 31. tammikuuta 1943. Neuvostojoukot valtasivat Pähkinälinnan 18.1.1943.. Heinäkuussa samana vuonna Saksan panssarijoukot kärsivät kohtalokkaan tappion Kurskin luona.
Suomen rintamilla oli hiljaista, asemasota jatkui. Puhdetöitä tehtiin, opiskeltiin, urheiltiin ja viihdytyskiertueet kävivät tervehtimässä rintamajoukkoja. Saksa oli
saanut vihiä Suomen rauhantunnusteluista ja se keskeytti mm. elintarviketoimitukset ja diplomaatit sekä kenraalit saivat käydä selittämässä Suomen tilannetta
Berliinissä. Hitler lähetti paheksuvan kirjeen Rytille ja lähettiläs Kivimäkeä nuhdeltiin.
Suomi joutui tasapainoilemaan toisaalta piti yrittää rauhan hierontaa Neuvostoliiton kanssa toisaalta täytyi yrittää olla väleissä saksalaisten kanssa. Siinä oli Suomen hallitukselle ja presidentille kova paikka. Jälkeen päin todettakoon, että Suomen herrat onnistuivat, sillä olisi ollut mahdollista, että Saksa olisi miehittänyt maan ja siitä olisi ollut seurauksena, että neuvostojoukot olisivat vyöryneet myös maahamme ja taistelut olisivat vyöryneet yli maamme kuten Puolassa kävi.
Neuvostohyökkäyksen valmistelut alkoivat helmikuussa kolmena erittäin voimakkaana Helsingin pommituksena. 6.-7.2. ja 16.-17.2. ja vielä 26.-27. 2. tekivät neuvostokoneet 2100 lentoa pääkaupungin ylle ja pudottivat 12000 miina- ja palopommia, mutta vain 800 pommia eli 7% kaikista pommeista putosi kaupungin alueelle. Kiitos kekseliään ja taitavan ilmatorjunnan.
Vaikka selvät merkit olivat nähtävinä ja saksalaisilta saatiin myös tietoja venäläisten keskittävästä taktiikasta ja vaikka operatiivisen osaston päällikkö eversti Valo Nihtilä esitti, että Kannakselle pitää saada lisää joukkoja ja että siellä tulee olemaan ratkaisevien taistelujen pääpaino, Suomen sodan johto jäi valmistautumatta uuteen tilanteeseen. Sen mielestä sota ratkaistaan itärintamalla Saksan ja Neuvostoliiton välillä ja siinä sivussa Suomi saattaisi jäädä syrjään loppuratkaisussa.
Ylipäällikkö vetosi komentajiin, että he käyttäisivät tarkkaan puolustuksen vahvistamiseen Karjalan kannaksella sen ajan, mitä vielä oli jäljellä. Mutta välinpitämättömyys oli saanut vallan niin armeijakuntien, divisioonien, rykmenttien komentajissa kuin sitten pienempien yksiköitten päälliköissä. Päämajan tehostuskäskyt jäivät täyttämättä tai puolitiehen. Esimerkiksi Saksasta oli saatu maaliskuussa panssari- nyrkkejä ja kauhuja. Mutta ne olivat siististi varastossa. Niitten käyttöä ei opetettu miehistölle, käyttöohjeita ei käännetty suomeksi. Ja niin ne olivat hyödyttömiä.
Kannakselle kuljetettiin kuitenkin lisäjoukkoja Itä-Karjalasta. Laguksen panssaridivisioona ja 3. divisioona, muutamia erillispataljoonia ja Äänisen rannikkotykistön kalustoa
Linnoitustöitä tehtiin kyllä. Niissä olivat mukana mm. JR 1. Töitä tehtiin VT-linjalla ja sitten vielä VKT(Viipuri, Kuparsaari, Taipale)- linjalla. Tuskin linnoitustöissä ponnistelevat miehet tiesivät, mitä Neuvostoliitossa kenraalit suunnittelivat heidän päänsä menoksi. Pahaa aavistamatta JR 1 marssi Valkeasaareen ja otti siellä rintamavastuun toukokuun puolivälissä.